maanantai 13. toukokuuta 2013

"Exchange is not a year in your life. It is a life in one year."

Poistin tosiaan tän blogin kaikilta nyt viime kuukausiks, koska en oikeen jaksanu kirjotella ja tuli muuta hässäkkää siinä kans blogin kanssa mut ei siitä nyt enempää!

Halusin vaan kirjottaa nyt kun mul on siis enää tasan viikko siihen, että nään äitin ja Arin tuolla Phoenixin lentokentällä. Sen jälkeenhän tää vaihto on periaatteessa ohi, koska oon oman perheen kanssa ja lähetään tästä sit vaan lomailee. Kouluu on jäljellä yheksän päivää. En tiiä mitä mun pitäis ajatella. En pysty käsittää miten tää vuos on menny näin nopeesti. En ymmärrä, että tää on jo ihan kohta ohi.

Vaikka mun tapauksessa tää nyt onkin ollut enimmäkseen kotona makaamista eikä niinkään kavereiden kanssa hengailuu, oon siitä huolimatta saanu täältä ihania ystäviä, enkä tajuu vieläkään etten muka nää suurinta osaa niistä enää kahen viikon päästä? Musta tuntuu, että mun tunteet ei oo ikinä ollu näin sekasin. Ku tottakai se on ihana nähä kaikki kaverit Suomessa ja palata sinne normaaliin elämään ja normaaliin kaveripiiriin ja normaaleihin ongelmiin. Mutku en osaa välittää siitä just nyt. Enkä kummiskaan tunne mitään lamaannuttavaa surua lähteä täältä. Osa musta on helpottunu päästä täältä pois ja toinen osa haluis jäädä. Välillä suutun ittelleni, et miks ees tulin tänne, ku välillä tuntuu et täst oli enemmän haittaa kun hyötyä, mut sit ne hyvät hetket tulee ja tajuun miten paljon paremmin ymmärrän maailmaa nyt, miten paljon oon kasvanu ja miten paljon mun mielipiteet joistain asioista on muuttunu parempaan päin. En siis kadu, että lähin. Mut tää on helposti vaikein kokemus, minkä oon ikinä kohdannu.

Ja kukaan ei voi ymmärtää miltä musta tuntuu. Tottakai toiset vaihtarit voi jakaa samanlaisia tunteita, mut kukaan ei voi tietää millanen mun vuos oli ja miten se muutti just mua. Sen takii tätä tekstiä voi olla tosi vaikeeta ymmärtää, mut halusin vaan jakaa tuntemuksia varsinki jos joku on kiinnostunu vaihtoon lähtemisestä.

Kohta oon jo kotona ja pitää taas totutella siihen normaaliin Suomi-elämään. En tiiä millasta onki taas olla itsenäinen ja tehä mitä huvittaa. Soitan ekana viikkona äitille varmaa kymmenen kertaa päivässä et "hei saanko kävellä alepaan.." Sit en tiiä millasta tulee olee mennä takas kouluun. Ja vielä kouluun, jossa en ookkaan enää samalla luokka-asteella mun kavereiden kanssa. En oo mukana niiden abi-jutuissa vaikka kuinka tuntisin itteni kuuluvan sinne. En varmaa kertonukaan täällä puolella, mutta sain myös kesäks mun ensimmäisen työpaikan, eli vielä lisää uutuuksia elämään. Hassua, että vaik oon eläny Suomessa 17 vuotta, tuntuu ku tulisin takas ihan uuteen paikkaan taas. Sekin on hassua, miten musta tuntuu että tuun Suomeen sellaseen ihanan vapaaseen, itsenäiseen ja huolettomaan ympäristöön, vaikka oon asunu vuoden "vapauden maassa". Haha.

En oo vielä oikeen osannu tuntee mitään siitä, että jätän kaverit tänne. En oo itkeny tai oikeestaan ees puhunu asiasta paljoo. Nyt ku aloin jaella kutsuja mun farewell partyihin ni tajusin vasta, et kyllä näilläki varmaan mua tulee ikävä, ku pari kaverii alko nyyhkyttää kun annoin kutsun. Tottakai aina voi puhuu siitä, et tuun takasin moikkaa näitä ja et jotkut tulis moikkaa mua Suomeen, mut kuinka usein toi sit oikeesti tapahtuu, ja eihän se enää sillon sama asia oo? En tiiä, must tuntuu et ne fiilikset iskee sit parina vikana päivänä. Tällee tää meni mulla tänne lähettäessäki. Kaverit oli itkeny jo kuukausii aikasemmin ku lähin, mut itteltäni se itku tuli vasta sillon päivää ennen lähtöä. Enköhän mäki sit viimesellä kuorotunnilla viimeistään pillitä oikeen urakalla. Välillä oon niin innoissani menossa takas Suomeen, välillä haluisin jäädä tänne, välillä en jaksa välittää mistään, ja välillä kaikki tunteet tulee samaa aikaa, niinku varmaa nyt tässä kirjottaessa. Ehkä se on helpompi mulle vaan olla miettimättä ja pitää ne tunteet sisässä niin pitkään kunnes ne tulee tulvimalla ulos hahaa.

Okei huijasin aikasemmin, kyl mä tälle biisille aina pillitän koska sanat + mun kuoro esittää Wicked-biisejä vikassa konsertissa + tää on meijän senioreiden lähtöbiisi, joten miksei munki. Yhyy.

En tiiä oliks tässä tekstissä taas mitään järkee, mut tälläset fiilikset ku kaks viikkoo jäljellä Arizonassa!
Pusuja, nähään kohta 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Cant't wait to see you pepsu <3