Kulttuurieroja ja liikaa höpötystä

Nyt tuntu sopivalta hetkeltä alkaa jauhaa näist kulttuurieroista, koska läksyt on tehty, hostit huitelee ties missä, sisko opiskelee toisessa huoneessa ja mul on ihana rauhallinen stressitön olo. En tosiaan tiiä miten pitkä tää postaus tulee olemaan, koska kirjotan tän ihan fiilispohjalta. Kuviakaan ei tällä kertaa oo teille jakaa, mut oon vaan maailman huonoin kantaa kameraa mukana.. Okei lets get to it!

Yks suurimmista eroavaisuuksista mulle on toi sää. Siis ei sitä voi edes käsittää, miten erilainen ilma täällä on ku Suomessa. Kyl alkaa huolestuttaa ku tää 25°C mitä meil on tääl pari päivää ollu tuntuu jo viileeltä... Mut onneks niitä vajaa 40°C säitäki on vielä luvassa! Alan koht masentuu ku toi bruna ei tartu mun ihoon ja jos tarttuu ni oon sen päivän kivan hehkuva ja sit yhtä vaalee ku tänne tullessa...

Koulussa säännöt on paljon tiukempia kun Suomessa, terveisin ekaa kertaa viime torstaina dresscoded tyttö... Mul oli päällä toppi, minkä selkä on pitsiä, MUTTA huomioisin, etten olis laittanu sitä päälle jos en olis nähny noin tuhannella muulla tytöllä sellasia koulussa... Oh well. Tuntien välissä tosiaan se viis minuuttia, ei ehi tekemään yhtään mitään muuta kun kävelemään luokasta toiseen, jos edes muutaman sanan vaihtaa kaverin kanssa ni iskee se paniikki et pakko juosta luokkaan tai oot myöhässä. Meijän koulussa soi kello sillon ku tunti loppuu, seuraava kello soi minuuttii ennen ku seuraava tunti alkaa, ja viimesen kellon soidessa jos et oo luokassa ni käyt hakemassa kansliasta sweep-lapun, josta en tiiäkkään sitte enempää koska oon täsmällinen tyty. He he. Opettajat ei anna todellakaan mulle mitään erityishuomioo vaikka kuinka näyttäisin koiranpentu-ilmettä ja sanoisin etten välttämättä lue niin nopeesti ku muut.. Kai se on ihan ymmärrettävää, välil se vaan alkaa turhauttaa ihan sairaasti ku et oo 'samalla tasolla' ton englanninkielen kanssa ku nää joiden äidinkieli se on. Mut siis asiat on suhtkoht helppoja, ne on vaan noi enkunkielen termit mitkä tökkii. Eli samalla tasolla me ollaan Suomessa, ellei jopa korkeemmalla.

'Korkeemmalla' olemisesta puheenollen.. Tää on siis vaan miten mä nään tän asian, mut musta Suomessa nuoret on paljon itsenäisempii ku jenkit. Sen huomaa ihan tästä meijän perhe-elämästä, ja oon kuullu tätä hosteilta kans, mut tääl kaikkeen pitää kysyy lupa, sun vanhempien pitää tietää kokoajan missä meet ja kenen kanssa, tarviit kyytejä paikasta toiseen.. Ja varmaan tästä johtuen mulla on sellanen käsitys, et suomalaiset kans kasvaa nopeemmin. Tää saattaa olla vaan mun mielipide, mut musta esimerkiks 'tappelut' jäi johonki ala- ja yläasteen seuduille, eikä lukion ruokalaan... Ettekä osaa ees kuvitella niitä juttuja mitä kuulen aamulla ku istun koulubussissa. Siis samanlaista turhanpäivästä juoruilua ja kerskumista ku suomalaisilla 12v tytöillä. Ei siinä siis mitään vikaa, oli mullaki noi vaiheet mut hei c'moon, lukiossa?

Keskitynkö nyt jotenki vaan kaikkeen huonoon? Ei oo tarkotus mollata jenkkejä, koska haluisin itekki olla osa tätä kulttuuria, mut totuushan on nyt vaan se, etten oo. Rakastan tätä paikkaa, näitten ihmisten sosiaalisuutta, tapahtumia ja siis näitä hyvii puolii riittää. Oon jotenki kiinnittäny huomioo näitten tyttöjen hiuksiin täällä, ja ei paljon nää sotkunuttuja tai rasvasii ällöhiuksia noilla tytöillä jotka nyt ylipäätään kiinnittää huomioo ulkonäköönsä. Rakastan ihmisten vaatteita, ja sen verran voisin sanoo kans et must on kiva kävellä koulussa ku pojat ei haise hieltä ja tupakalta vaan ihanan hyvältä! Tää kieli. Siis ihan sama kuinka vaikeita jotkut sanat on, ja vaikka kuinka turhauttais niin tää mun rakkaus tota kieltä kohtaan ei vaan lakkaa. Kaikki mitä sanot, kuulostaa niin paljon normaalimmalta ja luontevammalta englanniks, ku meijän tylsäks suomeks. Oon puhunu mun kavereille suomee (ja ruotsiiki ahaha) ja niitä naurattaa ihan sairaasti kuin oudolta se kuulostaa. No ihan varmaan kuulostaa, ku kuulostaa munki korvaan oudolta.. Tänää yritin opettaa mun kaverille ruotsalaisen laulun minkä opin varmaa neljännel luokalla, ja siitä ei kyllä nauramista puuttunu hahaha.

Nyt ehkä vähän henkilökohtasempiin eroavaisuuksiin. Mä oon tottunu sellaseen turhaan hengailuun. Jokapäivälle on jotain. Ihan sama mitä se on. Jotain kavereitten kaa tai jotain yksin. Oon huomannu nyt täs reilu kuukaudessa mitä oon täällä ollu, etten oo missään mielessä samanlainen ihminen, mihin nää mun hostit on tottunu. Mä oon niin riippuvainen mun kavereista. Rakastan olla kans yksin, mut jotenki nyt kumpikaan noista ei tapahdu. Oon yrittäny tottakai jutella asiast näille, mut minkäs sille mahtaa et näiden kulttuurissa viikonloput on sitä hengailuaikaa, ja viikolla korkeintaan läksyjen teko kavereitten kaa on okei. Sit tottakai mulle on erilaista olla kokoajan perheen kaa ja tehä yhessä kotitöitä ja jakaa melkeempä kaikki. Oon niin tottunu siihen prinsessana olemiseen ku eka koko päivän talo on yksin mun, ja illalla mami on passaamassa. Nyt ku ajattelen sitä, millanen hemmoteltu ipana oikeesti oon ni alkaa vähän naurattaa ku suutuin siitä, et Ari tulee aikasin kotiin ja en saakkaan hengailla yksin tai kavereiden kaa, tai kerran sadassa vuodessa äiti sano mulle ei..

Ehkä se mitä yritän sanoo on et mul on ikävä mun vapautta. Tiiän et elän 'vapauden maassa' mut musta se titteli kuuluu pikemminki Suomelle, jos jollekin. Tääl hallitsee ehkä enemmän konservatismi, ja muutenki ku on tottunu Suomen liberaalisuuteen ni onhan se nyt erilaista tulla tänne. Tuntuu ku kävelis heikoilla jäillä jos alan puhuu politiikkaa, tai muita mun mielipiteitä tääl. Sen huomaa jo siitä, et ku puhun Suomi-kavereille, pystyn sanoo kaikki asiat niin paljon estottomammin, mut täällä jopa toi mun läheisin kaveri tirskuu ja sanoo etten voi sanoo tollasta :D

Jos saisin toivoo jotain muutosta, ni toivoisin ehkä et ihmiset ois suvaitsevaisempii ja avarakatseisempii erilaisuuksille. Kompromissit olis nyt kova sana, ja ois kiva saada edes jotain sellasta, mihin on kunnolla tottunu. En missään nimessä valita! Koska kyl mä sen ymmärrän, miks meit kehotetaan jättämään ihan kaikki tuttu ja turvallinen taakse. Tän kulttuurin oppii niin paljon paremmin ku jättää oman mukavuusalueen, mut tuskin sitä mikään muuttaa, et oon ja tuun aina olemaan ihan vaan suomalainen juntti. Ja toi on jo melkosen omituinen lause ihmiseltä, joka on aina halunnu tulla tänne, eikä todellakaan suunnitellu jäävänsä asumaan Suomeen loppuelämäkseen. En tiiä, kyl se Suomi alkaa kuulostaa ihan hyvältä itseasiassa. Vaikka tää paikka tosin onki ihan eri luokkaa. En todellakaan jättäis kokemusta kesken mistään hinnasta. Toivoitte kulttuuriero-postausta, ja en tiiä oliks tää sellanen mut niinku sanoin, fiilispohjalta.. :D

Toivon et jaksoitte lukee mun pitkän ja vaikeen mietiskelyn, vähän erilaista luettavaa täl kertaa! Ja ei siis todellakaan oo tarkotus mollata kumpaakaan maata! These are my two homes now <3