torstai 11. lokakuuta 2012

Find light in a beautiful sea, I choose to be happy.

Ajattelin nyt pitkästä aikaa taas oikeen kirjottaa kunnon postauksen. Hehe, mitä vaan muuta ku hissan quiziin lukemista! Mul ei oo huomisellekaan oikeen mitään tekemistä, ni saattaa olla et voisin vaik kuvailla teille mun ostoksii ja tehä oikee panostuspostauksen! Tänään ajattelin kirjotella ihan kaikesta, mitä mieleen juolahtaa. Good luck with reading this...

Mulle tää vaihdossa oleminen on ollu jo nyt ihan sairaan avartava kokemus. Oon oppinu täällä ollessa jo niin paljon, ja tottakai pientä kulttuurishokkia on koettu aina välillä. Täällä oleminen pistää mut oikeesti arvostamaan sitä, mitä mua kotona odottaa, eli maailman ihanimmat kaverit ja perhe. Tottakai ite Suomi maanakin nousee korkeemmalle mun silmissä, mut siitä mä taisin puhua jo. Mut silti täällä oleminen on ihan yhtä ihanaa ku oon aina kuvitellukki. Melkeempä kaikki mitä toivoin, tapahtu. Sain ihanan perheen, jonka kanssa vietän mieluusti aikaa, oon saanu hyvii kavereita, jotka toivon pysyvän tän vuoden jälkeenki (tottakai ne pysyy), oon saanu nähä paikkoja mistä oon voinu vaa unelmoida tähän asti, oon saanu ja saan katella näit jenkki-söpöliinejä joka päivä, oon saanu puhuu mulle rakasta kieltä joka päivä ja parantuu siinä, ei oo mitään valittamista. Tietenkään asiat ei ikinä oo täydellisiä, jos vikoja alkaa ettimään.. Mul on kaikki just niinku pitääki!


Joku kyseli jenkki-stereotypioista, ja mitä mieltä oon, onks ne totta vai ei. Suurin stereotypia, mikä mul tulee mieleen on se, et jenkkien koulutus ois paljon meitä alhasempi, ja et ne ois paljonki meitä tyhmempiä. Hmm... Mun mielestä suomestaki löytyy niitä nelosen keskiarvon omaavia, joten tää on ihan henkilöstä kiinni. Asiat, joita meille opetetaan täällä, on erilaisia. Ei vaikeempia, eikä niinkään helpompia. Kielioppi ja lukeminen on varmaan niitä vaikeimpia osa-alueita jenkki-nuorille, mut oon törmänny kans ihmisiin, jotka on sata kertaa viisaampia ku mä. En tiiä minkälaisessa paikassa pitää elää, et tää vaihtovuos menis ihan lintsatessa, koska kaikki on niin helppoo.. Ei mun mielestä ainakaan oo liian helppoo, ja enkunkieli ja läksymäärä tekee opiskelusta paljon suuremman osan mun elämää ku mitä se oli suomessa.
Toinen stereotypia, mikä mulla ainaki oli on jenkkien sosiaalisuus. Aluks ku tulin tänne, must se oli maailman oudointa ku joku vieras alkaa puhumaan sulle jossain kaupassa ihan niitänäitä ja jakaa elämäntarinoitaan ihan kaikille. Vähän niinku mun mama tekee aina ja saan hävetä (puspus).. Mut nyt ku oon ollu tääl jonki aikaa oon huomannu, ettei se välttämättä tarkota sitä, et jenkit ois jotenki yli-sosiaalisia. Ne osaa olla kans ujoja, ja ihan samanlaisii varpaisiin kattelijoita ku meki ollaan Suomessa. Oon alottanu monta kertaa puhumaan jonkun kans, ja se keskustelu jäätyy samantien. En tiiä onko vika mussa, vai onks nää jenkit sittenkään niin erilaisia ku mitä me ollaan?
Kolmantena mieleen tuli ylipainoisuus, ja no mun kohalla vaihtareitten lihominen vaihdossa ollessa. Puhuin tästä kans toisen vaihtarin kans just, ja musta tuntuu et jo kahen kuukauden jälkeen on tullu painoo.. Ei se tietenkää oo kaikilla sama, mut mun hostit kerto et niitten aikasempi vaihtari lähti noin 10kg painavampana kotiin vuoden lopussa. Sitä odotteles sitte <3 Emmä jaksa välittää, kuhan must tuntuu hyvältä ni se on se pääasia. Jos alkaa häiritsee ni otan itteeni sit Suomessa niskast kiinni ja raahaan itteni salille kunnes tulokset miellyttää. Ihansama, koen tän kulttuurin just näine roskaruokineen mitä mulle tarjotaan, NAM.


Oon nyt hengaillu aika paljon ihan vaan kotona, ja päivät kuluu tekemättä oikeestaan mitään järkevää. Välillä ehkä läksyjä mut siinä se sit onki. Tuun kotiin, napostelen ja katon telkkarii, juttelen hostien kans, teen läksyt ja meen nukkumaan. En voi käsittää miten nopeesti aika menee täällä. Nyt viimepäivinä tajusin varmaan ekaa kertaa, etten oo nähny mun kavereita ja perhettä yli kahteen kuukauteen, enkä tuu näkee niitä ennen ens kesää. Eilen iski tyhmä kunnon ikävä pitkäst aikaa ihan ilman mitään erityistä syytä, mut kai se on ihan normaalii mun tilanteessa. Se helpottaa aina ku saa jutella rakkaille ja tiiän 100% varmasti et ne on siellä odottamassa ku tuun kotiin. Saan kans mun kavereilt täältä ihanasti tukee, ja ne saa mut tuntee et oon pidetty. Tuun aina heti niin iloseks ku mietin kotiintuloa. Ei sillä et haluisin lähtee, vaan sillä et en malta oottaa sitä et pääsen jakaa tän kaiken teijän kans, ja pääsen takas siihen mun omaan olemukseen. Must on tuntunu jo pitkään tosi hassulta, ihan ku oisin kokonaan eri ihminen ku oon täällä. Jenkit kutsuu mua mun oikeella nimellä, eli täällä mä oon Tiina. Tiina on aina reipas ja hillitsee ittensä, tekee ahkerammin töitä ja viihtyy mieluusti kotona. Tää kaikki on mulle ihan normaalia, eikä mun tarvii esittää mitään. Oon ihan tyytyväinen siihen, että pidän sen mun liian-räiskyvän ja itsepäisen persoonan kahleissa ens kesään asti. Eikai yks kunnon-kiltti-tyttö-vuos mitään haittaa? ;) Trust me, mikään ei oo muuttunu mussa ku tuun takas! Ehkä osaan pestä omat pyykit ja tiiän vähän enemmän amerikan historiasta, mut muuten oon tasan sama tyttö, joka elokuun neljäntenä lähti lentokentältä! Olipas runollisesti sanottu..

Pääpontti oli siis et mul on tääl kaikki tosi hyvin, päivä kerrallaan mennään. Ens viikko on meijän spirit-week, ja perjantaina homecoming game ja lauantaina homecoming dance! Innolla ootan kaikkia noista, ja sekään ei tee pahaa et ens perjantai, seuraava torstai ja perjantai on puolikkait päivii, eli päästään 11! Eiköhän siinä saa ihan tarpeeks rentoiluu. Koht on kans Halloween, joka juhlitaan täällä tooosi paljon suuremmin ku Suomessa, ylläriylläri. Can't wait!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus kulta, mut emmä kaikille puhu kaupas =)) puspus T. Ä